Itsensä hyväksyminen

Joskus aikoinaan oon aiheesta kirjoittanutkin, mutta kirjoitan taas. Eli se, miten naisia opetetaan olemaan vaikeasti tavoiteltavia, on totaalista paskaa ja voi olla erittäin haitallista ihmisten hyvinvoinnille. Minä kun vielä olen puupäinen asperger, jolla ei aikanaan ollut HAJUAKAAN siitä, miten toimia sosiaalisesti, imin tietysti kaiken tiedon kirjoista ja lehdistä, minkä löysin ja yritin omaksua sen hyvin vakavissani. Tuo vastenmielinen epätotuus siitä, millainen naisen pitäisi olla, on aiheuttanut elämässäni äärimmäisen paljon kärsimystä.

Kenenkään ei pidä olla yhtään minkälainen. Ihmiset on YKSILÖITÄ. Jokaisen kuuluu olla oma itsensä.

Muun muassa tästä, mutta joukosta muitakin syitä, johtuen, juuri sinkkuaika on minulle vaikeaa, kriisien täyteistä, pelottavaa aikaa. Kun pelkää, ettei kelpaa jollekulle, josta on kiinnostunut. Eikä oikein tiedä, miten pitäisi käyttäytyä ja olla ja toimia.

Muutama vuosi sitten, kun olin sinkku, pääsin onneksi isoja askeleita eteenpäin ja silloin aikani sekoiltuani pääni ja epävarmuuksieni kanssa koin suuren ja vapauttavan oivalluksen, joka meni osapuilleen näin: "Ei SE ole ongelma, jos pidän paljon yhteyttä mieheen, vaan SE, että jos ajattelen, että EN SAA pitää, mutta sitten pidän kuienkin, koska sitten tulen äärimmäisen epävarmaksi, koska minut on opetettu ajattelemaan, että kukaan mies ei halua naista, joka on aktiivinen, ja SITTEN minusta tulee neuroottinen ja sekoileva ja kaikki on katastrofissa". Ongelma EI siis ole aktiivisuus vaan neuroottisuus, joka taas tulee siitä, jos ajattelen, että en saa olla oma itseni vaan pitäisi olla jotain muuta ja että jos olen oma itseni, en ikinä kelpaa kellekään.

Tuon jälkeen minun on ollut todella paljon helpompaa antaa itseni olla sellainen kuin olen. Eli aktiivinen ja aloitteellinen. Aktiivisuus ja aloitteellisuus on osa LUONNETTANI. Keskeinen osa. Minä OLEN sellainen. Se, että käyttäydyn aktiivisesti, ei tarkoita että olen epätoivoinen ja liian kiinnostunut tai mitään muutakaan typerää. Mikä edes on LIIAN kiinnostunut? Kuulostaa typerältä. Jos joku mies kaipaa jotain pelien pelaamista, pelatkoon niitä jonkun muun kanssa.

Kuitenkin minulla on vielä paljon töitä tehtävänä itseni hyväksymisen kanssa. Olen niin tottunut miellyttämään muita (etenkin miehiä) sen sijaan, että olisin jämäkkä ja itsevarma ja rohkeasti oma itseni.

Nyt esim. tutustuin mieheen, joka oli oikein mukava, mutta tutustuminen hänen puoleltaan ei ollut aktiivista vaan enemmän myötäilevää ja kohteliasta. Eli vastasi kyllä, jos kirjoitin ja oli ihan avoin näkemisen mahdollisuudelle, mutta EI ollut valmis JÄRJESTÄMÄÄN tällaista tapaamista (asutaan eri kaupungeissa), koska hänestä olisi "outoa", että minä matkustaisin vain häntä tapaamaan niin kauas. No, minä sitten aikani elin tuossa tilanteessa, jossa minä harrastin YKSIN aktiivista tutustumista eli kirjottelin sille kaikenlaista ja se vastaili välillä. Mut mun ei ollut hyvä olla, koska koin koko ajan ihan typeräksi sen, että se on niin yksipuolista ja yritin koko ajan saada itseäni lopettamaan sen kirjoittelemisen ja aktiivisen tutustumisen, mutta en pystynyt ja tulin ihan sekavaksi ton tilanteen takia.

Periaatteessa musta ois ihan ok, että ei kirjotella ja sit ehkä nähään, jos joskus MUISTA SYISTÄ johtuen meen sinne kaupunkiin ja ilmottelen sille, et oon tulossa ja se koittaa sit saada sen sopimaan aikatauluihinsa. Mutta sit lopulta tajusin, että ei tollanen ole mua. Jos mua kiinnostaa tutustua johkin ihmiseen, se on mulla AKTIIVISTA toimintaa. Ei se ole mitenkään OUTOA, et menen tapaamaan mahdollisesti kiinnostavaa miestä johkin eri kaupunkiin. Mitä helvetin OUTOA siinä nyt olisi? Se on todella normaalia ja ihmiset tekee sellasta koko ajan. Koska toi toinen ihminen ei osoittanut kiinnostusta aktiiviseen tutustumiseen, tilanne ei vain ollut mua varten. Eli kyse ei ollut siitä, et mun pitäs olla nyt jotenkin toisenlainen kuin olen (kyetä olemaan aktiivisesti tutustumatta ja tukkia suuni) ja alistua sen toisen ehtoihin ja tahtiin ja et jos en noihin kykene, mussa on jotain VIKAA. EI. Mussa ei ole muuta vikaa kuin se, etten meinannut taaskaan tajuta olla vaan rohkeasti oma itseni. Onneksi mä sit koin taas valaistumisen ja tajusin, ettei tollanen tilanne ole mua varten. Jos me ei tutustuta aktiivisesti ja tarkoitushakuisesti eli että voidaan varta vasten sopia se tapaaminen, niin mä kynene asennoitumaan noin VAIN, jos EN OLE KIINNOSTUNUT TUTUSTUMAAN. Niin mun aivot toimii. Joten mä sit päätin, että en ole enää kiinnostunut tutustumaan. Bye bye. Morjes. Etsin jonkun, joka haluaa tutustua aktiivisesti ja joka kirjottelee mun kaa ja sopii mun kaa tapaamisen. Sellasia on paljonkin olemassa. Ei mun tarvi tai kuulu kököttää tilanteessa, joka ei sovi mulle eikä tunnu musta hyvältä.

Tää oli taas pieni voitto kohti itsen hyväksymistä ja yhä ehjempää itsevarmuutta.

Minähän oon lapsesta asti ollut super aloitteellinen ja aktiivinen lähestymään ihmisiä. Se on mun aidoista aidoin luonteeni. Nytkin kun oon sinkku, en minä silleen ETSI ketään, mutta avaan kyllä ovia mahdollisuuksille eli järjestän itseni esim ihmisten ilmoille välillä. Ja jos mun etee ilmestyy kiinnostavia ihmisiä Facebookissa, live-maailmassa, missä tahansa, mä teen aloitteen. Aina. Oon tehnyt paljonkin tässä aloitteita, lähettänyt mm. facebookissa viestiä ihmisille, tai mennyt iskemään jossain tai mitä vaan. Mulle on aidosti lähes yhdentekevää, jos saan pakit. Mitä sen on väliä? Mä TIEDÄN, et oon superhuippu ja kaunis ja mahtava, joten jos saan pakit, syy on jossain muualla eikä mua niin kiinnosta et missä se syy on.

Joku kaunis päivä vielä eteen ehkä osuu jotain kaunista ja toimivaa. Ja mä kyl suoraan sanottuna toivonkin, että se ei osuisi kohdalle ihan pian, koska mä haluaisin ensin eheytyä rauhassa valmiiksi. Koska nää mun pelot ja muut suurimmaksi osaksi liittyy sinkkuna olemiseen tai tilanteisiin ja asioihin, joita tulee sinkkuna, mutta ei parisuhteessa, vastaan, en voi eheytyä, jos olen parisuhteessa. Siks mun pitäs nyt rauhassa käydä tää kaikki paska ensin läpi. Vaikkakin tän paskan läpikäymiseen tarvitsen tutustumis- ja ihastumistilanteita, joissa voin harjoitella, oppia, kokea, kasvaa.

Joten ei mun kuulukaan ihan vielä tavata "sitä oikeaa". En oo valmis. Mun paskat jäisi käsittelemättä taas ja se taas tarkottas sitä, ettei se tuleva suhde kyl varmaan vielä voisi olla sellanen, et se kestää forever. Koska mun käsittelemätön paska-aines puskisi sit taas pintaan ja mun tarvis lähtee selvittään sitä.

Nyt on paskan käsittelemisaika. Paska on käsitelty, kun hyväksyn itseni ja oon kunnossa itteni kanssa.