Minun ystäväni

Haluan kertoa ystävistäni!!! Koska ihailen heitä niin VALTAVASTI!!! He ovat hienoimpia koskaan tapaamiani ihmisiä ja olen todella ylpeä... kiitollinen... onnellinen siitä, että niin hienot ihmiset ovat halunneet minut ystäväkseen. Nämä ihmiset ovat myös peilejäni, koska meissä on hyvin paljon samaa tai yhteistä, vaikka paljon on myös erilaista.

Aloitetaan Ullasta. Hassua kyllä, hänet löytää Wikipediasta. Se on minusta hassua. Kun joku tuttu on siellä. Wikipediassa sanotaan:

Ulla

Ulla Raitio (s. 30. heinäkuuta 1984 Helsinki) on suomalainen näyttelijä. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2009 ja on näytellyt mm. Suomen Kansallisteatterin, Teatteri Nirvanan^[1] ja Myllyteatterin tuotannoissa sekä Yle TV2:n draamasarjoissa Tehdas^[2] (2012) ja Täysin työkykyinen (2003).

Ulla

Tapasin Ullan Oriveden opistossa syksyllä 1999.

I really love this person! Mielemme toimii monella tapaa samalla lailla. Syväluotaamme elämää, itseämme, kaikkea mikä on olemassa tai mitä nyt suinkin voi ajatella. Meitä yhdistää myös luovuus ja olemme kehitelleet yhdessä kaikenmoisia projekteja, sketsejä ja kirjoitelmia ja jos asuisimme lähempänä toisiamme kehittäisimme varmaan vaikka mitä.



Seuraavaksi Emilia. My best friend. En voi mitenkään kuvitella, että kohtaisin tässä elämässä toista ihmistä, jonka kanssa kohtaan niin täydellisellä tavalla. Olemme kuin sielunsisaria kaikkein kauneimmalla tavalla. Ja jotenkin käymme aina yhtä aikaa läpi elämässämme samanlaisia asioita. Olisipa minulla hänestä kuva... Pitääkin pyytää. Olen halunnut tehdä kollaasin ystävieni kuvista jo kauan. Siis seinälle. Tauluksi.

Emilia on älykkäin ja viisain koskaan tapaamani ihminen. Ylivoimaisesti ja ehdottomasti. Siinä on aivot vailla vertaa. Oman älykkyyteni ymmärsin vasta sitä kautta, kun tajusin, että älykkäimmät tuntemani ihmiset ovat parhaita ystäviäni. Koska keskustelen heidän kanssaan samalla tasolla ja he pitävät minua älykkäänä, olen – varsin myöhällä iällä – ymmärtänyt olevani itsekin ilmeisen älykäs. Sosiaalisen ja emotionaalisen jälkeenjääneisyyden takia ja koska en ikinä panostanut koulunkäyntiin, en tajunnut sitä ennen kuin yli 20-vuotiaana.

Emilia on ollut elämässäni jo hyvin hyvin kauan. Tutustuimme 8. luokalla eli kauanko siitä nyt on... Varmaan kohta 20 vuotta. Olin juuri aloittanut uudessa koulussa, vaihdoin koulua koulukiusaamisen ja yksinäisyyden takia uuden ystäväni (ei Emilia vaan eräs Anu, joka ei enää ole elämässäni) luokalle. Erään liikuntatunnin alussa istuin Emilian vieressä liikuntasalin lattialla ja aloimme jutella pohkeistamme... Kyllä. Pohkeista. Tutkin, miten pohkeeni on vetelä ja heiluu. Ulkona satoi ensilumi. Mielemme kohtasivat välittömästi. Hän sanoo minulle, että on elämässään kohdannut vain 2 ihmistä, joista on oikeasti pitänyt. Minut ja miehensä. Kenenkään muun kanssa hän ei ole koskaan kokenut kohtaavansa eikä ole koskaan pitänyt ketään muita ihmisiä kiinnostavina.

Minulle hän on tärkein ihminen, Eevin jälkeen, tässä elämässä. Autiolle saarelle ottaisin mukaani, lapseni lisäksi, hänet. Tosin se ei taitaisi olla reilua häntä kohtaan, nyppäistä häntä pois elämästään autiolle saarelle... Hän on se, kenelle soitan mieluiten, kerron kaikki asiani, joka ymmärtää minusta kaiken. Hän ei ole kovin jakava ihminen, mutta toivon olevani hänelle yhtä hyvä kuin hän minulle. Vaikka hän saa minulta miljoonia viestejä päivässä (hieman liioitellen) ja soitan hänelle usein maanisen innoituksen vallassa ja vuosien ajan olin tästä ahdistunut, koska pelkäsin häiritseväni häntä, olen vihdoin oppinut ymmärtämään, ettei se haittaa häntä, että hän oikeasti pitää viesteistäni ja jutuistani ja minusta sellaisena kuin olen.

Jos hän kuolisi, ei olisi ketään, joka hänet koskaan voisi korvata.



Sitten on Anne. Hän ei pidä siitä, että hänestä puhutaan, joten en puhu paljon. Hän on uusin tulokas lähipiirissäni. Tutustuimme 2009? 2010? Aloin vetää Asperger-aikuisten vertaistukiryhmää Nokialla ja sain Annen yhteystiedot, koska hänen oli tarkoitus ryhtyä hommaan kanssani. Anne oli ensimmäinen Asperger-diagnoosin saanut, jonka tapasin oman diagnoosini jälkeen. Kun tapasimme ensimmäisen kerran suunnitellaksemme ryhmää, kohtasimme välittömästi järisyttävällä tavalla. Puheesta ei tullut loppua. Mielemme toimivat aivan samalla tavalla. Hän häikäisi minut älyllään. Kohtasin vertaiseni. Ensi hetkestä alkaen oli selvää, että olimme löytäneet toisistamme ystävät. Tämäkään ystävyys ei ole ollut mutkaton. Olemme olleet välillä "tauolla" välirikon takia, sillä persoonallisuutemme ovat monella tapaa aivan vastakohdat. Hän on jollain lailla sellainen Star Trekin Spock, jollaisiksi aspergereita kuvataan. Minä taas olen super ADHD seinähullu, täynnä mielipuolisia tunteita ja impulsseja. Ristiriitatilanteissa emme tule lainkaan toimeen. Välimme ovat katkenneet uskomattoman pienistä riitasoinnuista. Mutta vähitellen olemme oppimassa käsittelemään toisiamme. Näin ollen myös Anne tarjoaa minulle loistavan tilaisuuden hioa vuorovaikutustaitojani, tunteiden hallintaa sekä toisen huomioonottamista.

Meitä yhdistää eniten säkenöivä äly, kiihkeä mieli, joka janoaa tietoa. Ja tapa, jolla mielemme toimii. Nonkonformistisuus, kriittisyys, out-of-box-thinking.


Hyvin tärkeä ja läheinen minulle on myös tätini, Sari. Kun olin 15-vuotias en halunnut mennä rippikouluun. Äitini laittoi Sarin asialle ja puhumaan minulle. Kävimme jäätelöllä. Silloin huomasin, että hänen kanssaan voi puhua. Että meillä synkkasi. Olemme siitä pitäen tavanneet säännöllisesti (nykyään viikottain) ja hän on minulle ystävä. Huomaa kyllä, että olemme samaa geeniperimää :). Olemme kyllä enimmäkseen hyvin erilaisia, mutta samalla meissä on kaikkea hassua samanlaista.

Essi

Pitkäaikainen ystäväni on myös Essi. Häneen tutustuin reiveissä joskus... Hmmm... Ehkä noin 2000. Tai 1999. Meidän mielemme eivät liiku samoissa sfääreissä, mutta hän on minulle rakas ystävä.








Elämässäni on näiden sydänystävien lisäksi myös muutama muu ihana ihminen, joista pidän paljon. Ulpuun tutustuin vasta vuosi sitten emmekä ole tavanneet kuin pari kertaa, mutta hänenkin kanssaan koin heti kohtaavani. Ja yhä kauemmas elämästäni on ajautunut Linda, johon tutustuin kun työskentelin Filmtownissa. Emilian sisko Isla on myös kiehtova olento, jonka kanssa olen jonkin verran tekemisissä. Hiljattain hän kysyi, tekisimmekö yhdessä kuvakirjoja. Saa tosin nähdä tyssääkö se hänen saamattomuuteensa :). Myös serkkuni vaimo, Piritta, on ystäväni ja heillä on suunnilleen Eevin ikäinen tyttö.

Miten hienoja kaikki nämä ihmiset ovat. Olen äärettömän ylpeä ystävistäni. Minusta on hauskaa joskus pitää lautapeli-ilta tai viettää syntymäpäiviäni (kerran parissa vuodessa ehkä) ja kutsua kaikki nämä hienot ihmiset luokseni voidakseni esitellä heitä, jotta kaikki ystäväni näkisivät, miten hienoja ystäviä minulla on :).