keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Herkkyys ja neurologinen poikkeavuus


Tällä kaikella (neurologinen poikkeavuus) on tekemistä herkkyyden kanssa. Herkkyys on lähtökohta, perusta, jonka varaan kaikki loput rakentuu, siemen, josta kaikki muu versoaa. Uskallan väittää, että herkkyys, poikkeuksellinen herkkyys, on kaikkien Asperger- ja ADHD-ihmisten universaali ominaisuus. Ilman herkkyyttä, ei ole AD(H)D:ta eikä Aspergeria. Siitä pitäisi tehdä diagnostinen kriteeri, tällä hetkellähän käytössä olevissa diagnostisissa kriteereissä ei herkkyyttä mainita. Kirjallisuudessakin törmää lähinnä aistiyliherkkyyksiin, jotka kylläkin ovat oleellinen osa herkkyyden kokonaisuutta, mutta vain osa. Paljon jää sanomatta ja huomioon ottamatta.

Herkkyys ei kuitenkaan ole synonyymi ADHD:lle ja Aspergerin oireyhtymälle. Suurimmalla osalla herkistä ja poikkeuksellisen herkistä ihmisistä ei ole kyseisiä oireyhtymiä. Poikkeuksellinen herkkyys on kuitenkin neurologista poikkeavuutta, sillä kyse on hermoston erilaisuudesta valtaväestöön verrattuna.

Tässä kohtaa voitaisiin puhua hieman erilaisuudesta. Olen huomannut, että aina kun joku erehtyy puhumaan ”tavallisista” tai ”normaaleista” ihmisistä, seuraa vastalauseiden ryöppy: ”Ei kukaan ole normaali!”. Riippuu siitä, miten asia määritellään. Jos puhutaan inhimillisistä ominaisuuksista, kuten pituus, paino tai vaikkapa älykkyyosamäärä, ne jakautuvat normaalijakaumalla ja normaaliksi voidaan kutsua sitä, kun jokin ominaisuus sijaitsee normaalijakauman keskivaiheilla. Sen sijaan mitä kauemmas jakauman laidoille siirrytään, sitä harvinaisempi kyseinen ominaisuus on väestössä eli sitä epänormaalimpi se on. Sivistyssanakirjassa normaali määritellään seuraavasti: tavanomainen, tavallinen, säännönmukainen, säännöllinen, odotuksenmukainen, oikea, hyväksyttävä. Olen kyllästynyt siihen, että ihmiset valittavat termin ”normaali” käytöstä. Normaaleja ihmisiä on olemassa, sillä normaalilla tarkoitetaan tilastollista yleisyyttä, norminmukaisuutta ja jotakin yleisesti hyväksyttävää. Aion ihan vain piruuttani ruveta käyttämään termiä normaali. Ihmiset antavat sille merkityksiä, joita sillä ei ole ja aion pyrkiä palauttamaan sen siihen asemaan, mikä sille kuuluu.

Normaalijakauma

Siirrytään seuraavaksi tarkastelemaan tarkemmin, miten tämä nimenomainen epänormaaliuden muoto vaikuttaa sitä mukanaan kantavan ihmisen elämään.

Poikkeuksellisen herkät väri-ihmiset kirjallisuudessa

Minusta on hämmästyttävää, miten vähän herkkyydestä on kirjoitettu kirjoja. Henkilökohtaisesti en tiedä, että olisi oikeastaan muita kuin Elaine Aronin The Highly Sensitive Person (ei toistaiseksi saatavana suomeksi) ja Sylvi-Sanni Mannisen Outolintu, erilainen. Vaikka tietysti – kuinka loputtomasti yhdestä, varsin rajallisesta aiheesta voidaan kirjoittaa ilman, että vain toistetaan sitä, mitä on jo sanottu? Siltikin... Ihmettelen, miten vaiettu tämä ilmiö on. Johtuuko vaikeneminen siitä, ettei kulttuurissamme täysin arvosteta herkkyyttä (aivan sama pätee myös joihinkin muihin psykologisiin ilmiöihin, kuten introversioon ja lahjakkuuteen).

Elaine Aron käyttää poikkeuksellisen herkistä ihmisistä lyhennettä HSP (Highly Sensitive Person). Ja kuten jo sanoin, kaikki ADHD- ja Asperger-ihmiset ovat HSP-ihmisiä, ja heidän olisi ehdottomasti syytä lukea kaikki, mitä herkkyydestä on kirjoitettu, mikäli ovat kiinnostuneita ymmärtämään paremmin itseään. Kaikki HSP-ihmiset ovat myös väri-ihmisiä. Nämä kaksi termiä ovat synonyymeja keskenään.

Sylvi-Sanni Manninen oli psykologian tohtori (ensimmäinen naispuolinen sellainen Suomessa), ja omisti elämänsä erityisesti herkkyyden tutkimiselle. Rorschachin musteläikkätestissä testattavalle näytetään yksi kerrallaan kuvatauluja, joissa on musteläiskiä, ja pyydetään sanomaan, mitä hän näkee kuvassa. Aluksi läiskät ovat mustia, mutta myöhemmin ne muuttuvat värillisiksi. Ihmisiä, jotka reagoivat väriin, on pidetty merkkinä henkisestä epätasapainoisuudesta, mikä oli ajatus, jota Manninen ei hyväksynyt. Hän alkoi kutsua poikkeuksellisen herkkiä ihmisiä väri-ihmisiksi, koska värit vaikuttavat heihin voimakkaasti. Manninen kehitti koejärjestelyn, jolla hän saattoi testata ihmisten reagoimista väriin. Koehenkilön eteen laitettiin joukko palikoita, joista osa oli keskenään samanmuotoisia tai -värisiä ja häntä pyydettiin lajittelemaan palikat ryhmiin. Väri-ihmiset reagoivat väriin ja lajittelivat palikat ryhmiin värien perusteella (vihreät samaan ryhmään, punaiset samaan ryhmään jne.). Ihmisiä, jotka sen sijaan reagoivat muotoon ja lajittelivat palikat ryhmiin muodon (kolmiot samaan ryhmään, kuutiot samaan ryhmään jne.) perusteella, Manninen kutsui muotoihmisiksi. Muoto- ja väri-ihmisten ero on herkkyydessä. Muotoihmiset eivät ole yhtä herkkiä eivätkä reagoi ympäristöönsä yhtä voimakkaasti. Manninen sanoo: ”Väri-ihmisen erottaa ympäristöstä vain hienon hieno raja. Hän reagoi voimakkaasti kaikkeen sellaiseenkin, mitä muut tuskin huomaavat. Reaktioherkkyytensä vuoksi häntä kutsutaan myös yliherkäksi.”

5 + 1 yliherkkyyden lajia

Suomessa (valitettavasti) täysin tuntematon, suuresti ihailemani puolalainen psykologi ja psykiatri Kasimierz Dabrowski on tuonut oman lisänsä herkkyystutkimukseen. Hänen päätyönsä käsitteli persoonallisuuden kehitystä, mutta sen ohessa hän päätyi tutkimuksissaan myös herkkyyden ja lahjakkuuden alueille. Erittäin lyhyesti kiteytettynä: kaikki ihmiset ovat aluksi primaarisen integraation tilassa. Toisin sanoen ihmiset syntyvät, kasvavat, omaksuvat ympäristöstään arvoja, asenteita, käyttäytymismalleja yms. ja heistä tulee perimän ja ympäristötekijöiden yhteistyön tuloksena tietynlaisia. Disintegraatio tarkoittaa tilaa, jossa tämä psyykkinen kokoonpano alkaa luhistua. Luhistumisen käynnistää usein jokin kriisi, kuten läheisen kuolema, tai vaikkapa murrosikä – yksilön elämässä tapahtuu jotain, mikä ravisuttaa hänen psyykkisen rakennelmansa perustaa. Tällöin yksilöllä on muutama vaihtoehto. Hän voi joko juuttua tuohon sekasortoiseen tilaan osaamatta luovia siitä ulos ja kykenemättä palaamaan myöskään kriisiä edeltäneeseen tilaan. Tämä on ymmärrettävästi varsin ikävä olotila, joka ajan myötä käy helposti sietämättömäksi ja voi johtaa esimerkiksi itsemurhaan. Toisinaan henkilö palaa takaisin primaariseen integraatioon ja jatkaa elämäänsä automaattiohjauksella kuten siihenkin asti. Kuitenkin voi myös käydä niin, että yksilö alkaa työstää sisäistä ahdistustaan ja aloittaa sisäisen työskentelyn, josta minä käytän termiä aivojen uudelleenohjelmointi ja joka hitaasti johtaa yhä lisääntyvään itsetietoisuuteen ja lopulta sekundaariseen integraatioon, mikä tarkoittaa sitä, että yksilö on rakentanut itselleen uuden korkeamman tasoisen persoonallisuuden, jossa häntä eivät enää niinkään ohjaa tiedostamattomat ulkopuolelta omaksutut arvot ja normit, vaan yksilö ohjaa elämäänsä tietoisesti omien arvojensa pohjalta.

Erityistä Dabrowskin persoonallisuusteoriassa on se, että masennusta, ahdistusta ja vastaavia negatiivisia tunnetiloja pidetään positiivisena asiana, sillä ne pakottavat ihmisen kasvamaan. Vain niiden kautta ihminen voi astua henkisen kasvun tielle, ryhtyä jalostamaan persoonallisuuttaan. Negatiiviset tunteet toimivat ikään kuin signaalina, joka kertoo ihmiselle, että nyt jokin ei ole kohdallaan, ja tämä on positiivinen asia, sillä ihminen voi ryhtyä tällöin selvittämään ja erittelemään omaa sisäistä todellisuuttaan; ryhtyä kehittämään sitä.

Lahjakkuus ja herkkyys tulivat mukaan teoriaan, kun Dabrowski esitti hypoteesin, jonka mukaan poikkeuksellisen luovat ja älykkäät ihmiset ovat taipuvaisempia lähtemään tuolle itsensä kehittämisen tielle – heillä on siihen sisäsyntyisiä kykyjä. Neuroottisuus ajaa ihmisen todennäköisemmin tilaan, jossa hänen psyykensä alkaa hajota, jolloin edessä on joko psykologinen työskentely itsensä eheyttämiseksi – tai tuhoutuminen. Kuten aiemmin sanoin, ihmisiä, jotka Rorschachin testissä ovat reagoineet väriin, on pidetty henkisesti epätasapainoisina, ja Manninen totesi tutkimuksissaan, että nämä väriin reagoivat ihmiset ovat poikkeuksellisen herkkiä. Mikäli herkkyys altistaa ihmisiä henkiselle epätasapainoisuudelle, kuten asia omien havaintojeni perusteella näyttäisi olevan, dabrowskilaisessa valossa tämä olisi ainoastaan hyvä asia ja tarkoittaisi sitä, että herkissä ihmisissä on suurempi alttius päätyä henkisen kasvun tielle.

Dabrowski tunnisti viisi yliherkkyyden lajia. Englanninkielessä käytetään termiä overexcitabilityja alkuperäinen puolankielinen termi tarkoittaisi suoraan englanninkielelle käännettynä samaa kuin super-stimulability. Tällä viitataan siis herkästi reagoivaan hermostoon. Kun puhutaan viidestä yliherkkyyden lajista puhutaan siis siitä, minkä tyyppiset ärsykkeet saavat henkilön reagoimaan poikkeuksellisen voimakkaasti. Jotkut ovat erityisen herkkiä yhdenlaisille ärsykkeille, mutta eivät toisille. Yleensä herkkä ihminen reagoi voimakkaasti kuitenkin useampaan näistä kategorioista. Yliherkkyyden lajit ovat psykomotorinen, emotionaalinen, mielikuvitus, älyllinen ja aistiyliherkkyys.

Emotionaalinen yliherkkyys tarkoittaa sitä, että yksilö kokee kaiken voimakkaasti. Hänen tunteensa ovat vahvat. Tämä yliherkkyyden laji kiinnittää usein helpoiten muiden ihmisten huomion, ja henkilöä syytetään liiallisesta dramaattisuudesta ja hänen väitetään ylireagoivan asioihin. Kyse ei kuitenkaan ole ylireagoinnista vaan henkilö aivan vilpittömästi kokee kaikki tunteensa epätavallisen voimakkaasti ja asiat, jotka vähemmän herkässä ihmisessä eivät herätä välttämättä minkäänlaisia tunteita, voivat saada emotionaalisesti yliherkän ihmisen joko hyppimään ja kiljumaan riemusta, purskahtamaan hysteeriseen itkuun tai räjähtämään silmittömään raivoon. Monet emotionaalisesti yliherkät ihmiset kiintyvät syvästi ihmisiin, esineisiin ja paikkoihin. He saattavat myös olla hyvin tietoisia omista tunteistaan sekä omasta sisäisestä todellisuudestaan.

Älyllinen yliherkkyys tarkoittaa sitä, että henkilö on poikkeuksellisen kiinnostunut tiedosta. Hän rakastaa käyttää aivojaan, ratkoa ongelmia, analysoida ja etsiä totuutta. Tieto sytyttää hänet tuleen. Usein tällaiset ihmiset lukevat paljon, he ovat uteliaita ja täynnä kysymyksiä. Heillä on usein hyvä keskittymiskyky ja he uppoutuvat intohimoisesti älyllisiin aktiviteetteihinsa. Usein he pohtivat myös moraalisia kymyksiä ja alkavat kantaa syvää huolta maailman tilasta.

Ihmiset, joilla on yliherkkä mielikuvitus, ovat hyvin luovia ihmisiä. He kehittelevät mielikuvitusmaailmoja, sepittävät kertomuksia tai rakastavat piirtämistä. Heidän unensa ovat usein hyvin eläviä ja toden tuntuisia. Heillä on vilkas mielikuvitus ja lapsena monilla on mielikuvitusystäviä tai heidän leikkinsä ovat täynnä fantasiaa ja satumaailmoja.

Aistiyliherkkyydetovat Asperger- ja ADHD-kirjallisuudesta tuttu asia. Sitä voi esiintyä yhden tai useamman aistin alueella. Aistiyliherkkä henkilö reagoi poikkeuksellisen voimakkaasti aistimuksiin tai havaitsee asioita, jotka muilta jäävät huomaamatta. Tavallisen ihmisen mielestä merkityksettömät äänet kuten koiran haukunta, voivat särkeä aistiyliherkän henkilön korvia niin, että hän peittää ne käsillään tai parkaisee tuskasta. Monet kokevat loisteputkivalojen välkynnän ahdistavaksi. Usein puhutaan vain aistiyliherkkyyksien huonoista puolista ja unohdetaan, että herkkien aistien ansiosta myös positiiviset aistimukset vahvistuvat. Henkilö voi esimerkiksi saada äärimmäisen voimakasta mielihyvää tietynlaisista visuaalisista ärsykkeistä, tuoksuista tai mauista.

Minä lisäisin tähän vielä yhden yliherkkyyden lajin: sosiaalisen yliherkkyyden, joka on ominainen erityisesti (ja yksinomaan?) Asperger-ihmisille. (asiaa käsitellään tarkemmin tulevaisuudessa)


Uteliaat tutkimusmatkailijat vs. Rutiinien rakastajat – sekä näiden kahden sekasikiöt


Elaine Aron (1998) puhuu herkkyyden hermostollisesta perustasta ja erottaa hermoston toiminnan perusteella kaksi erilaista yliherkän ihmisen tyyppiä. ”Joukko tutkijoita on sitä mieltä, että aivoissamme on kaksi erilaista järjestelmää ja näiden kahden järjestelmän tasapaino aikaansaa herkkyyden.” Toinen järjestelmä aktivoi toimintaan ja sitä voidaan kutsua myös ”lähestymisjärjestelmäksi”, sillä se saa ihmiset lähestymään uusia asioita. Kun tämä järjestelmä on käynnissä, olemme uteliaita, rohkeita ja impulsiivisia. Toinen järjestelmä toimii käyttäytymistä ehkäisevästi ja sitä kutsutaan myös ”välttämisjärjestelmäksi”. Tämä järjestelmä saa meidät vetäytymään kauemmas uusista asioista, olemaan varovaisia ja pitämään silmällä vaaroja. Aron kutsuu sitä ”pysähdy-ja-tarkista-tilanne”-järjestelmäksi.

Hermostollista herkkyyttä voi Aronin mukaan olla kahta eri lajia. Kuvitellaanpa ihminen, jolla on vahva ”välttämisjärjestelmä” ja heikko ”lähestymisjärjestelmä”. Tällaiset ihmiset ovat kenties niitä, jotka perinteisesti mielletään herkiksi. He ovat arkoja, ehkä sisäänpäinkääntyneitä, vetäytyviä, varovaisia, tarkkailevat mieluummin kuin osallistuvat. Mutta sitten on toisenlaisia herkkiä ihmisiä. Heillä on vielä vahvempi välttämisjärjestelmä mutta myös hyvin vahva lähestymisjärjestelmä (joskin hieman välttämisjärjestelmää heikompi). ”Tällainen HSP-ihminen on sekä hyvin utelias että hyvin varovainen, rohkea mutta hermostunut, pitkästyy helposti mutta myös ylikuormittuu helposti.” Tällaisilla ihmisillä optimaalinen vireystaso on hyvin kapea ja he joutuvat jatkuvasti tasapainoilemaan yli- ja alistimulaatioiden välissä (Aron, 1998).

Introversiota käsittelevässä kirjassa, The Introvert Advantage, puhutaan geenistä D4DR, joka on yhdistetty elämyshakuisuuteen (Laney, 2002). Geeni D4DR vaikuttaa dopamiiniaineenvaihduntaan. Geenitutkija Dean Hamer tutki keskenään samaa sukua olevia ihmisiä, jotka olivat käytökseltään niin kutsuttuja ”jännityksen etsijöitä”. Jännityksen etsijät rakastavat uusia asioita, extreme-urheilua ja kaikkea jännittävää. He eivät voi sietää rutiininomaista työtä tai samanlaisena toistuvia asioita. He saattavat olla impulsiivisia ja temperamenttisia ja puhua nopeasti. Hamer sai selville, että jännityksen etsijöillä oli pitkä D4DR-geeni ja he olivat vähemmän herkkiä dopamiinille. Toisin sanoen heidän elimistönsä ei tuota riittävästi dopamiinia vaan he tarvitsevat ulkopuolista stimulaatiota lisäämään dopamiinintuotantoa. Uudet ja jännittävät asiat lisäävät dopamiinintuotantoa.

Entäpä sitten ”jännityksen välttäjät”? Hamerin mukaan heidän D4DR-geeninsä on lyhyt ja he ovat erittäin herkkiä dopamiinille. He saavat riittävästi dopamiinia, vaikka he istuisivat vain kaikessa rauhassa omassa puutarhassaan mehulasi kädessään ja katselisivat mehiläisten lentoa. Tällöin käy varsin ymmärrettäväksi, että ulkopuolelta tuleva liiallinen stimulaatio nostaa heidän dopamiinitasonsa epämiellyttävän korkealle tasolle ja tekee heidän olonsa ahdistuneeksi ja tukalaksi. Tämän takia jännityksen välttäjät viettävät usein rauhallista elämää, välttävät riskien ottamista ja nauttivat rutiinien ja tuttuuden tuomasta turvallisuuden tunteesta.

Minusta tässä puhutaan hyvin pitkälti samasta asiasta kuin mihin Aron viittaa lähestymis- ja välttämisjärjestelmillä. Jännityksen etsijöillä on ilmeisesti hyvin vahva lähestymisjärjestelmä ja selvästi heikompi välttämisjärjestelmä, ja jännityksen välttäjillä taas heikko lähestymisjärjestelmä ja vahva välttämisjärjestelmä. Sitten ovat vielä nämä kiusalliset tapaukset, joihin itse lukeudun, joilla on molemmat järjestelmät vahvoja – on yhtä aikaa sekä jännityksen etsijä että jännityksen välttäjä. Tämä on yksi niistä monista syistä, joiden vuoksi kutsun itseäni eläväksi paradoksiksi.

Laney yhdistää jännityksen etsijät ekstrovertteihin ja jännityksen välttäjät introvertteihin, mutta minä kiinnitin huomiota siihen, miten paljon jännityksen etsijät kuulostavat ADHD-ihmisiltä ja jännityksen välttäjät Asperger-ihmisiltä. Minulla on sekä Asperger että ADHD ja olen juuri tällainen sekasikiö, joka ei kestä samanlaisena toistuvia asioita ja kaipaa jatkuvasti jotain uutta ja jännittävää, mutta samalla ylikuormitun helposti ja joudun jatkuvasti tasapainoilemaan ali- ja ylistimulaation välillä. Optimaalisen vireystilan ylläpitäminen on melkoinen haaste ja nuoruudessa, kun itsetuntemus oli vielä alkutekijöissään, en ymmärtänyt tällaisista asioista mitään ja villiintynyt ADHD-mieleni sai minut ahmimaan maailmaa reippaasti yli voimavarojeni ja olin jatkuvasti romahduspisteessä.

Oman mukavuusalueen löytäminen

Herkkyys tekee meistä haavoittuvaisia ja hauraita – romahdusalttiita. Pidän tätä syynä siihen, että voidaksemme elää onnellista ja tasapainoista elämää, meidän täytyy oppia tuntemaan itsemme mahdollisimman hyvin. Meidän täytyy oppia tuntemaan oman jaksamisemme rajat.

Rajat ovat monelta hukassa. Omien rajojen pystyttäminen ja puolustaminen ovat vaativia taitoja, sillä ne edellyttävät sekä itsetuntemusta että jämäkkyyttä. Itsetuntemusta tarvitaan sen tunnistamiseen, että missä kohtaa oma raja kulkee. Tämän voi oppia huomaamaan siitä, että rajan ylittymisestä seuraa pahaa oloa. Jämäkkyyttä tarvitaan rajojen puolustamiseen. On uskallettava ottaa se riski, ettei miellytä muita, kun on tiukasti jotakin mieltä ja joutuu ehkä sanomaan ei.

Hyvin herkillä ihmisillä alue, jossa voi hyvin, on kapea. Tätä hyvinvoinnin aluetta kutsun mukavuusalueeksi. Se on se alue, jonka ympärille herkän ihmisen tulee pystyttää omat rajansa ja jonka sisällä tulisi pysyä, jos ei halua ylikuormittua ja romahtaa. Ei-niin-herkillä ihmisillä on varaa tallustaa mukavuusalueen ulkopuolella, sillä he kestävät sen. Vaikka se ei tuntuisi heistä mukavalta, he eivät romahda, vaikka viettäisivät koko elämänsä mukavuusalueensa ulkopuolella tehden esimerkiksi työtä, joka ei varsinaisesti sovi heille ja vastaa optimaalisesti heidän kykyjään tai persoonallisuuttaan. Herkät ihmiset kestävät sen sijaan paljon huonommin, jos ollenkaan, mukavuusalueelta poistumista. Aivan erityisesti tämä tuntuu pätevän ADHD- ja Asperger-ihmisiin, mutta mahdollisesti myös muihin todella herkkiin ihmisiin.

Herkän ihmisen elämä on jatkuvaa tasapainottelua. Täytyy koko ajan varoa ylikuormittumista. Asperger-ihmisillä tämä menee vielä muita herkkiä ihmisiä pidemmälle, arvelisin, koska he kärsivät aivan erityisestä herkkyyden muodosta, sosiaalisesta yliherkkyydestä, josta kerroin jo aikaisemmin, eivätkä he kestä kovinkaan hyvin muiden ihmisten läsnäoloa. Tämän vuoksi esimerkiksi työelämässä onnistuminen voi olla vaikeaa, kun työpaikan sosiaaliset suhteet yksinkertaisesti ovat Asperger-ihmisen hermostolle liikaa. Näin on ainakin minun kohdallani.

22 kommenttia:

  1. Kiitos tästä tekstistä. Oli hyvää informaatiota. Odotan, että kirjoitat myös tuosta sosiaalisesta herkkyydestä. :)

    VastaaPoista
  2. Todella hieno blogi! Ajatuksia herättäviä kirjoituksia.

    Kirjoitin tähän tekstiin liittyen ajatuksiani, mutta se katosi. Yritän uudelleen, kunhan taas jaksan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On aina piristävää kuulla, että joku on saanut jotain irti näistä raapustuksista.

      Poista
    2. Erittäin hyvin laadittua tekstiä ja pelkkää asiaa. Enpä aiemmin ollut erityisherkkyydestä kuullutkaan, vaikka sellainen ihan selkeästi itsekin olen. Onneksi nyt on aikaa lueskella ollessani sairauslomalla. Poltin itseni loppuun työpaineiden alla. Onneksi on edes joku muukin ihminen, joka kokee ja ymmärtää asiat samalla tavalla kuin itse. Tähän saakka olen pitänyt itseäni vähintäänkin erikoisena, kun omat yksityiskohtiin menevät kiinnostuksen kohteeni tai stressikokemukseni eivät ole kohdanneet kenenkään kanssa.

      Poista
    3. Meitä on loppujen lopuksi todella paljon täällä pyörimässä :). Olen havainnut. Facebookissa on perustamani ryhmä Erityisherkät ja muut neurologisesti poikkeavat, jonne koitan koota yhteen meitä kummallisia kummituksia :).

      Poista
  3. Ihanaa luettavaa, kiitos. Lohdullista.

    VastaaPoista
  4. Sivistyssanakirjassa normaali määritellään seuraavasti: tavanomainen, tavallinen, säännönmukainen, säännöllinen, odotuksenmukainen, oikea, hyväksyttävä. Olen kyllästynyt siihen, että ihmiset valittavat termin ”normaali” käytöstä. Normaaleja ihmisiä on olemassa, sillä normaalilla tarkoitetaan tilastollista yleisyyttä, norminmukaisuutta ja jotakin yleisesti hyväksyttävää" et voi ottaa puolta sanan merkityksestä ja sitten käyttää vain sitä. Normaali tarkoittaa, kuten tuossa sanotaan myös hyväksyttävää ja odotuksenmukaista. Ja jos puhut tilastollisesta oletettavuudesta, niin et voi jättää huomiotta refleksiivisyyttä: ihmiset myös pitävät normatiivisena sitä mikä on yleistä, ja JUURI SIKSI TOIMIVAT SEN MUKAAN. En tarkoita etteikö joku voisi olla tarkoittamatta ja vahingossa odotusten mukainen. Mutta jos pyrkii siihen niin se on aina henkistä välivaltaa itseä kohtaan ja pahimmillaan tarkoittaa yhtä suurta kuolemista itseltään kuin patologinen valehtelu.

    VastaaPoista
  5. Erittäin kiinnostavaa, loistavasti kerrottua ja pohdittua tietoa ja aihe, josta en ole koskaan kuullut! Olen kyllä huomannut itsessäni piirteitä, joita luulin ettei muilla ole, mutta tämä avartaa käsityksiäni suuresti.

    Kiitos!!

    T. Salla

    VastaaPoista
  6. Puhutteli minua kovasti. Jos tässä vielä joskus löytäisi ittensä. Outoa ettei nää herkät ole jo ajat sitten kuolleet sukupuuttoon. En vaan ymmärrä mitä hiton järkeä tässä on; olla alisuorittaja, vaikka on lahjakas ja korkeakouluopinnot takana. Vihaan tätä tilannetta, vihaan itteeni. Nolaan kaikki keiden kanssa olen tekemisissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alisuoriutuminen tuntuu kyllä olevan yleinen ongelma meidän herkkien ja erilaisten keskuudessa. Se on todella suuri menetys yksilöiden lisäksi yhteiskunnalle, sillä meidän joukossamme on valtavan lahjakkaita, luovia ja omaperäisiä ajattelijoita ja ihmisiä. Yhteiskuntamme ei tue herkkyyttä.

      Poista
  7. Kiitos hyvästä ja valaisevasta kirjoituksesta. Lisäisin siihen omasta kokemuksestani, että myös Asperger-ihminen pystyy venyttämään omaa mukavuusaluetta, jos on tarpeeksi hyvä syy. Kun joku muu sisäinen pakko ajaa mukavuusalueen ulkopuolelle, oppii tulemaan toimeen siellä - ei toki kestämään sitä koko ajan, saati sitten varsinaisesti haluamaan sitä. Tämä ei vaadi, että olisi vähemmän herkkä, vaan että on joku toinenkin vahva sisäinen pakko - esim. älyllinen tai luova yliherkkyys (vai pitäisikö puhua vain älystä ja luovuudesta? Sanat sisältävät jo jonkinlaisen idean pakosta ja herkkyydestä).

    Uskon, että kaikki pystyy menemään eteenpäin: ei ole sellaista herkkyyden määrä, jonka jälkeen ihmisen tulee peruuttamattomasti "pystyttää omat rajansa ja [mukavuusalueensa, ] jonka sisällä tulisi pysyä". Mukavuusalueen rajojen ulkopuolisen maailman siedätyshoito on elämän vaikeimpia asioita, mutta myös kannattavimpia. Ei tarvitse kuitenkaan lisätä omantunnontuskia, jos tätä ei yritä tai tulee takapakkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla se mukavuusalue on alue, jolla pysyn toimintakykyisenä ja en voi lähteä pahemmin sen rajoja muokkaamaan... Ne rajat perustuvat minulla hermostolliseen herkkyyteen, johon en voi vaikuttaa. Mutta kyllä minäkin jatkuvasti haastan itseäni ja pyrin kasvamaan ja yksi alue, jossa on tapahtunut edistystä, on esimerkiksi se, että olen ajatellut, etten ikinä voi herätä aamuisin, koska muuten olen niin väsynyt ja elämäni on pilalla. Tarvitsen 9-10h unta yössä ja jos pitää herätä aamulla 7, minun täytyisi mennä jo iltaisin 9 aikaan nukkumaan. En ole ennen pystynyt saamaan itseäni ajoissa nukkumaan, mutta ajan myötä kun on ollut pakko herätä aamuisin (lapsi herättää) ja on tullut yhä tietoisemmaksi seurauksista, jotka vaikuttavat haitallisesti lapseni ja minun suhteeseeni (mm. ärtyisyys)motivaatio on kasvanut niin suureksi, että olen pystynyt muuttumaan eli menen nykyään useimmiten 9:ltä iltaisin nukkumaan ja voin herätä aamulla. Eli aina voi kasvaa ja keittyä ja motivaatio tosiaan on avainsana.

      Poista
  8. Kiitos ihanasta ja toivoa antavasta kirjoituksesta! Ihan kuin olisit minusta ja tyttärestäni kirjoittanut, tunnistin täysin!

    VastaaPoista
  9. Ihana kirjoitus kiitos siitä!

    VastaaPoista
  10. Johan tulee ahaa-elämyksiä tämän kirjoituksen lukemisesta. Pitänee tutustua tuohon Aronin kirjaan. Olen nyt 30-vuotias ja oppinut tarpeeksi itsestäni pystyäkseni toimimaan tasapainoisesti ja järkevästi ja olemaan tuottava yhteiskunnan silmissä. Helppo tie ei ole ollut.

    Koulu oli jatkuvaa motivaatiotaistelua ja 2 vuotta myöhässä onnistuin valmistumaan, koska tyttöystäväni tuki minua täysillä ja piti minut mukavuusalueellani. Motivaatio onkin ehkä avainsana: motivaation löytäminen eri asiohin on erittäin vaikeaa. Kun se löytyy, saan ihmeitä aikaan. Kun sitä ei löydy, en saa edes aloitettua. Nykyään saan motivaation päästä helpommin kiinni kuin aikaisemmin. Joskus riittää että aloittaa, vaikka resistanssi on suuri.

    Muutenkin tuntuu että elinehtoni on että tutkin maailmaa "ahneesti". Haluan ymmärtää ihmisiä ja asioita, syy-seuraussuhteita ja vaikuttaa maailmaan. Tuntuu, etten voi tehdä valintoja ennen kuin olen vakuuttunut että ne ovat valistuneita valintoja. Puutun kaikenlaiseen mihin muut eivät puuttuisi. Reagoihin asioihin joihin muut eivät reagoisi. Siskollani on ihan samanlainen luonne.

    Onneksi elämä on kohdellut sen verran hyvin että osaan nykyään suhtautua elämään... rakentavasti. Olen funktionaalinen yksilö ja onnellinen. Arvostan herkkyyttäni koska sen ansiosta koen positiivisiakin asioita niin paljon ja niin voimakkaasti. Se on todella ihanaa. Mutta se vaatii tosiaan mukavuusalueen - hyvän parisuhteen, hyvän työpaikan, hyvän asuinympäristön. Siedän monia asioita ja ihmisiä tosi huonosti.

    Mutta tosiaan tämän lukeminen avarsi taas vähän lisää *miksi* olen sellainen kuin olen. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi :). Ihana viesti. Meitä on lopultakin paljon täällä. Meitä tällaisia.

      Poista
  11. Mulle tuli tenkkapoo tuon väri/muotojutun kanssa. Jos joutuisin tilanteeseen, jossa pitäisi lajitella esineet joko värin tai muodon perusteella, olisin umpikujassa! En pystyisi päättämään kummalla tavalla tekisin, koska KUMPIKIN tapa olisi musta oikea... Jos palikoita olisi paljon, lajittelisin ne sekä muodon että värin perusteella. Keltaiset kolmiot, keltaiset neliöt, punaiset pallot, punaiset kuutiot jne omiin kasoihinsa. Mitähän tämä sitten kertoo minusta? :D

    Ja sitäkin jäin miettimään, että voiko oikeasti pelkästään tällaisen perusteella jaotella ihmiset? Mitä jos kokisin olevani erityisen herkkä, mutta silti päätyisin lajittelemaan muodon mukaan (tuskin lajittelisin, mutta noin periaatteessa..)? Voisiko joku määrätä, etten sitten olekaan erityisherkkä? Minusta tätä jakoa ei voi tehdä niin mustavalkoisesti...

    Vähän sama, jos joku lajittelee kirjat hyllyynsä värin perusteella. Voi sisustuksellisesti näyttää hyvältä jonkun mielestä, mutta minun mielestäni se on suorastaan väkivaltaa kirjoja kohtaan. Kirjastoihmisenä lajittelen ne aiheen mukaisesti ja sitten vielä aakkosissa. Se on minun tapani hahmottaa kirjoja, jotta myöhemmin löydän ne. Ei kai sen perusteella voi tehdä kovin syvää analyysia persoonastani tai psyykestäni? Kyseessä on mielestäni paremminkin tapa varmistaa tiedon löytyminen. (Mutta siis tämä kirjajuttu mahdollisesti meni ihan ohi ja hutiin, mutta oli pakko sanoa.)

    Vierastan sitäkin, että olisi kovin radikaali jako herkkiin ja "tavallisiin" ihmisiin. Mitä enemmän olen lukenut herkkyydestä, sitä enemmän koen olevani sellainen. Silti en koe, että "tavalliset" ihmiset sotisivat minua vastaan tai että kukaan ylipäänsä olisi niin mustavalkoisesti joko herkkä tai tavallinen. Voisiko ajatella, että samalla tavalla kuin ei voi sanoa olevansa 100% terve tai 100% sairas, vaan jotain siltä väliltä, niin on myös herkkä tai "normaali" jossain kohtaa janaa, mutta tuskin sen ääripäissä.

    Tällaista pohdintaa oman herkkyytensä tutkimisen alkumetreillä olevalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa ja olen miettinyt samaa, mutta ilmeisesti, koska olen väri-ihminen, suhtaudun automaattisesti hyvin väljästi kaikkiin esitettyihin testeihin/sääntöihin ja pidän niitä vain suuntaa antavina. Kyllä minäkin saattaisin lajitella ne muodonkin mukaan. Vaikea sanoa. Ja en silti ole muotoihminen. Ja minustakin on jotenkin hirveän ahdistavaa lajitella kirjat kirjahyllyyn VÄRIEN mukaan. Se on minusta epäloogista ja kamalaa :). Minä lajittelen aina ne jonkin LOOGISEN periaatteen mukaan. Kuten aihepiireittäin tms.

      Ja eiköhän se herkkyys esiinny juurikin janalla.

      Poista
  12. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Jospa sitä joskus ymmärtäisi omia tunteitaan. Tästä on hyvä jatkaa. Alisuoriutujan tunnistan itsessä. Ihanaa huomata, ettei ole yksin asian kanssa. :)

    VastaaPoista
  13. Miten sä sitten nyt oot oppinu tietämään et milloin pitää olla rauhallisemmin ja milloin jaksaa/kestää sen jännityksen hakemisen? Viittaan tolla kysymyksellä siihen kun sanoit et nuorempana sitä ei osannu ottaa huomioon.. Tai voiko sitä mitenkään tietää ennen ku on ihan uuvuksissa et nyt pitää levätä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä itsetuntemuksen lisääntyminen vaikuttaa siihen, että havaitsen herkemmin eli aikaisemmin uupumuksen merkit. Ja osaan silloin rauhoittua ja huilata.

      Poista